lauantai 20. elokuuta 2016

Age of Sigmar- On vain sotaa, ei muuta

Työkaverini pakottamana pyynnöstä osallistuin paikallisen pelikaupan Age of Sigmar-minikampanjaan. Vaikka olimmekin aikalailla kokonaan siirtyneet jo loistavan, fanikutoisen 9th Agen pariin  päätimme reiluuden nimissä antaa rehellinen mahdollisuus myös  Games Worksophin klassisen fantasiapelin nykyversiolle. Niille jotka eivät tiedä mikä Age of Sigmar-tai AoS- on, tässä lyhennelmä: AoS on miniatyyripeli Warhammer Fantasy Battlen "reboot" joka teknisesti ottaen aloitti koko pelin alusta. Säännöstö käännettiin täysin ympäri ja rakennettiin aivan erilaisen systeemin päälle ja pelimaailman historia myöskin kirjattiin uusiksi. Neljän viikon ajan pelasimme neljä peliä, joista loppujen lopuksi pääsin pelaamaan vain kolme valitettavan sairastapahtumisen vuoksi.

"Taktista" sodankäyntiä.


Age of Sigmar on pelinä kovin kaoottinen. Minulla ei sinänsä ole mitään kaoottisuutta ja onneen perustuvia pelejä vastaan, mutta AoS vei tämän mielestäni liian pitkälle. Taikaesineet ja erikoiskyvyt arvotaan joka pelissä uudestaan eikä siis omien persoonallisten johtajien kasaaminen ole käytännössä mahdollista. Joukot saavat olla missä formaatiossa tahansa ilman minkäänlaista kunnon säännöstöä kuinka yksiköt pitää kasata pelikentälle. Vuoropohjaiseen taistelusysteemiinkin oltiin lisätty muuttujia nopanheiton antaessa mahdollisuuden pelaajalle toimia kahdesti peräjälkeen. Ja minkäänlainen yksiköiden tasapaino on kadonnut, pelin ollessa enneminkin isojen hirviöiden ja sankariyksiköiden dominoivaa "monsterhammeria."



Mutta toisaalta se on simppeli systeemiltään, mikä on sekä huono että hyvä asia. Eri hahmojen statistiikat ovat yksinkertaistettu helposti muistettavaan muotoon, mutta toisaalta hahmo osuu keheen tahansa aina samalla bonuksella, oli kyseessä taitavin haltiasoturi tai heikoin hiisi. Armeijan kasaaminen on yksinkertaista ja pienetkin pelit onnistuvat helposti. Skenaarioissa on mielenkiintoista vaihtelua pelkän kill 'em all-asenteen lisäksi. Age of Sigmar on mitä luultavammin hauskinta pelattuna niin sanottunna  "beer & pretzels" henkisesti. Ei mitään väliä lopputulokselle, mutta juotava kädessä pelin kaoottisuudelle naureskellessa uskon että Age of Sigmar on suorastaan mielekästä toimintaa. Mutta jos halajat taktista sotapeliä jossa haluat itse vaikuttaa lopputulokseen ja siihen minkä tyylistä armeijaa pelaat, suosittelen 9th Agea tai melkein mitä tahansa muuta figupeliä markkinoilla.

Klassisten asioiden äärellä.

Mutta pelimekaniikka ei ole syy miksi en pidä Age of Sigmarista. Pelinä Warhammer on aina ollut vähän hiomaton ja joissakin tapauksissa monimutkainen, ja olen avoin idealle suoraviivaistaa säännöstöä. Mutta Age of Sigmarin isoin synti oli Warhammerin maailman rikkominen. Warhammer Fantasy Battlen maailma- Vanha Maailma- oli aikoinaan yksiä idearikkaimpia, persoonallisimpia ja tyylikkäimpiä fantasiamaailmoja mitä oli. Sen meidän maailmamme historiaa peilaava maailma oli täynnä elämää ja ideat jotka tuntuvat paperilla oudoilta toimivat loistavasti. Ihmisten asuttama Keisarikunta oli 1400-500 luvun Saksan tyylinen steampunkilla toimiva maa jonka rajanaapureina oli hyvin Tolkien-henkiset kääpiöt, Arthurin legendoja ja Jean D'Arcia mukaileva Bretonnia sekä pohjoisen Norscasta tulevat viikingit. Rapakon toisella puolella Lustrian viidakoissa asui liskomiesten kansa jonka kultuurinen pintakuva oli otettu atsteekeilta ja inkoilta ja palkkasotureina toimivat Ogret olivat hunnien tapaisia vaeltavia sotureita. Warhammerin kansat olivat monipuolisia, persoonallisia ja elävän tuntuisia.



Mutta vaikka kaikki nämä rodut ovat säilyneet Age of Sigmariin, heidän maailmansa ei selvinnyt. Vanha Maailma on tuhoutunut ja Age of Sigmarin maailma on erilaisista elementeistä muodostuvien saarekkeiden maailma avaruuden keskellä. Ei huono idea, mutta selatessani sääntökirjan sivuja ja lukiessani taustatarinoita, huomasin yhden asian. Melkein kaikki kuvat esittelevät suunnattomia armeijoita taistelemassa toisiaan vastaan raunoiden keskellä tai oudon värisen taivaan alla. Armeijat olivat suunnattomia massoja jotka vain juoksivat toisiaan päin. Uusi armeija Sigmarites on lähes identtisten metaliitölkkien armeija jotka kantavat isoja vasaroita ja lasermiekkojaan ilmeettömät kypärät kasvoillaan. Toisin sanoen, kukaan ei tunnu elävän tässä maailmassa. Minkälaisia kaupunkeja sielä on? Kuka hallitsee missäkin? Onko heillä kotia, heimoa, jotain minkä puolesta taistella? Onko yksilöllä merkitystä? Onko maailmassa sankareita kuten Felix Jaeger tai Gotrek?  Onko kansoja jotka eivät ole taistelemassa sodissa kuten Tilea, Estalia tai omiin maihinsa eristäytyneita rotuja kuten Korkeahaltiat tai Kaaoskääpiöt? Ja mikä tärkeintä- voivatko Age of Sigmarin armeijat laskea aseitaan hetkeksi ja vain elää? Näihin kysymyksiin kirjat eivät vastaa, on vain sota, taistelu ja sitä seuraava uusi taistelu. Age of Sigmarilta uupuu sielu ja Vanhan Maailman elävä maailma. Ennen aikaan Games Workshopin pelejä yhdisti tietty kiero huumorintaju, kyky olla ottamatta itseään liian tosissaan. Tämä on sitemmin haudattu GW:n osalta, mutta Age of Sigmar on viimeinen naula siihen arkkuun.


Pelaatteko TE Blood Bowlia? Huh?

Ymmärrän täysin jos Age of Sigmar miellyttää sinua ja tätä ei olla tarkoitettu miksikään teesiksi jonka mukaan sinun on oltava pelaamatta tai ostamatta Age of Sigmaria. Uusi maailma ja uusi järjestelmä ovat molemmat hyviä keinoja saada paljon kaivattua uutta verta miniatyyripelien pariin.  Tämä on vain vanhan Warhammer-fanin ajatuksen ja tunteiden purkua, sillä minun mielestäni Vanhan Maailman tuhoaminen ei ollut ainoastaan virheliike bisnesnäkökulmasta. Se oli suorastaan kulttuurivandalismia. 

Atte T

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti